Kytöpuiston koulun Tempo-ilta perheille järjestettiin 15.2.

 Kytöpuiston koulun ruokalassa oli vilkas tunnelma hieman ennen klo 18. Paikalle oli saapunut runsaasti koulun Tempo-orkesterilaisten vanhempia ja muita perheenjäseniä. Vuoden ensimmäinen Tempo-ilta oli alkamassa!


2.luokkalaisten Tempo-orkesteri aloitti Tempo-illan monipuolisella esityksellään, jonka aikana kuultiin uudet versiot espanjalaisista lauluista El Grillito ja A mi mono. Tämän jälkeen orkesteri jatkoi varsin ajankohtaisilla lauluilla Pakkasyö ja Jää-jää-jäätyy.


Tempo-orkesterin jälkeen Tempo A-yhtye esitti juhlavasti Beethovenin sävelmän Oodi Ilolle.
Musiikkiesitysten päätyttyä Tempo-opettajat kertoivat vanhemmille ajankohtaisista soitto-asioista kuten tulevasta päiväkodin TempoTempaus-tapahtumasta ja hiihtoloman jälkeen alkavasta TempoParents-vanhempainyhtye-periodista. Ilahduttavan moni vanhemmista ilmoittautuikin mukaan!

Vanhempainillassa innostuttiin Tempo Parents -orkesterista!

 Kytöpuiston koulun ruokalassa järjestettiin Tempo-vanhempainilta tiistaina 25.2. Paikalle oli saapunut runsaasti soittajien vanhempia ja muita perheenjäseniä. Tempo-ilta alkoi perinteisesti orkesterin esiintymisellä. Ensimmäisenä kappaleen kuultiin Sointupyramidi, jossa eri soitinryhmät muodostivat kerroksittain omilla sävelillään C-duurisoinnun. Seuraavaksi kuultiin Satu-niminen kappale ja esityksen lopuksi soitettiin ja laulettiin suomeksi ja espanjaksi A mi mono.
Orkesterin esiinnyttyä Victoria esitti viulullaan hauskan Koputuspolkan.






Musiikkinumeroiden jälkeen myös soittajat pääsivät nauttimaan nyyttäripöydän antimista samalla kun Tempo-opettajat kertoivat kevään tulevista esiintymisistä. Illan aikana keskusteltiin myös lähiaikoina alkavasta Tempo Parents -yhtyetoiminnasta, joka on suunnattu soittajien vanhemmille.

Tilaisuuden lopuksi vanhemmat saivat kokeilla eri orkesterisoittimia Tempo-opettajien opastuksella ja ilmoittautua mukaan Parents -orkesteriin. Oli ilo huomata kuinka moni vanhemmista haluaa myös aloittaa soittoharrastuksen!


Lehtikuusen koulun ensimmäinen Tempo-ilta

Lehtikuusen Tempo-orkesterilaiset vanhempiensa kanssa.
Lehtikuusen koulun Tempo-orkesterin ensimmäinen Tempo-vanhempainilta pidettiin yläkoulu Kaarnan ruokalassa torstaina 13.2. Kuukauden yhdessä soittaneet Tempo-orkesterilaiset esiintyivät tilaisuuden alussa vanhemmille, jonka jälkeen päästiin perinteiseen tapaan nauttimaan herkullisen nyyttäripöydän antimista. Kahvittelun lomassa Tempo-opettajat esittelivät soittimia ja kertoivat miten niistä huolehditaan. Vanhemmille kerrottiin myös lähiaikoina alkavasta Tempo Parents-yhtyetoiminnasta.

Illan päätteeksi soittajille jaettiiin omat Tempo-paidat esiintymisiä varten. Illan kruunasi yhteiskuva soittajista vanhempiensa kanssa: "Me ollaan Orkesteri Tempo!"

Ennen esitystä Tempo-opettajat esittäytyivät yleisölle.

Jokainen soittaja sai oman Tempo-paidan!



Lehtikuusen Tempo-orkesteri esiintymässä vanhemmille.




Tempo-orkesterin perustaja Jarmo Ahvenaiselle Vantaan kulttuuripalkinto

Vantaan kulttuuripalkinnot 2019 jaettiin maanantaina 16.12. vuoden viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Tempo-orkesterin perustaja Jarmo Ahvenaiselle myönnettiin palkinto merkittävästä kulttuuriteosta. Nuoren taiteilijan palkinnon sai  katutaiteen tekijä Jesse Pasanen.

Palkintojenjakotilaisuudessa kaupungintalolla.


Orkesteri -ja kamamarimusiikin lehtori Jarmo Ahvenainen on Vantaan Tempo-orkesterin perustaja ja pitkäaikainen johtaja. Hän on ollut aktiivisesti mukana Tempo-toiminnassa koko orkesterin kymmenvuotisen taipaleen ajan.

Jarmo Ahvenainen piti palkinnon saatuaan puheen valtuuston kokouksessa.

Jarmo on myös toiminut alusta lähtien El Sistema Finland -yhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys perustettiin vuonna 2012 tukemaan ja kehittämään Tempo-toimintaa valtakunnallisesti. Vantaan lisäksi Tempo-toimintaa on ollut Helsingissä vuosina 2012-2016 sekä tällä hetkellä Oulussa. Jarmo toimii myös vastikään perustetun Tempo Sistema Vantaa -yhdistyksen puheenjohtajana.





Ritva Viljanen, Jarmo Ahvenainen, Jesse Pasanen, Annukka Larkio ja Antti Lindtman.

Tempo-orkesteri esiintyi Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksella

Länsimäen ja Kytöpuiston koulujen yhteinen Tempo-orkesteri esiintyi keskiviikkona 11.12. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksella järjestetyssä Supporting Refugees´ Mental Health -konferensissa. Esitys alkoi railakkaasti Tempo-rallilla, jonka jälkeen kuultiin Bachin säveliä sekä erimaalaisista lauluista koostuva vauhdikas potpuri.



 Konferensissa käsiteltiin pakolaisten kotoutumista ja mielenterveyttä edistäviä teemoja sekä esiteltiin hyviä työkaluja ja toimintatapoja eri puolilta Eurooppaa. Puhujina tilaisuudessa kuultiin huippuasiantuntijoita mm. Saksasta, Turkista ja Tanskasta.





Esityksen jälkeen soittajille tarjoiltiin herkullista marjakakkua, pipareita ja mehua!



Tempo-yhtye esiintyi Länsimäen koulun itsenäisyysjuhlissa

Länsimäen koululla juhlittiin tänään Suomen itsenäisyyttä. Arvokas tilaisuus alkoi Suomen lipun saapumisella, jonka jälkeen kuultiin koulun Tempo-orkesterilaisten esitys.





Tempo-yhtyeen esityksen jälkeen koulun oppilaat kertoivat itsenäisyyden merkityksestä sekä pitivät juhlapuheen.




Tilaisuuden lopuksi kaikki lauloivat yhdessä Maamme -laulun.

Lapset opettivat vanhempiaan Tempo-illassa

Tiistaina 3.12. pidettiin Kytöpuiston koulun ruokalassa Tempo-ilta viulun- ja alttoviulunsoittajien vanhemmille. Tilaisuus alkoi orkesterilaisten reippaalla soitolla, jonka jälkeen Tempo-opettajat Anna ja Juha esittivät viululla ja alttoviululla Synkooppi-dueton ja joululaulun Jouluyö, Juhlayö.

Nyyttäripöydän äärellä juteltiin viulun ja alttoviulun eroista ja opeteltiin piirtämään nuottiavaimia. Seuraavaksi päästiin illan odotetuimpaan hetkeen, kun orkesterilaiset alkoivat pitää soittotunteja omille vanhemmilleen.
Nisu opettaa äidille Dinosaurus -kappaletta.
Jousenkäyttöä Victoryn tunnilla.



Carolina opettaa isälle, millä kielillä Dinosaurusta soitetaan. 

Soittotuntien jälkeen vanhemmat pääsivät soittamaan ja laulamaan Dino-Mixiä yhdessä lasten kanssa!